Talven vaikutus sähkötöihin ja sähköturvallisuuteen

Vuosi 2026 on käynnistynyt talvisissa merkeissä, ja oikeaa talvea odottaneet ovat vihdoin
päässeet nauttimaan lumisateista ja pakkasista aina Etelä-Suomea myöten.
Suomessa sähköturvallisuutta varmistava sähköalan lainsäädäntö ottaa hyvin meidän
vaihtelevat olosuhteemme huomioon. Käytössämme olevat sähköasennuksien
turvallisuusstandardit eivät siis ole täysin yhtenäisiä muiden Euroopan maiden kanssa,
vaikka niin voisi helposti kuvitella. Standardit ovat kansallisia, mutta niitä yhteensovitetaan
eurooppalaisiin standardeihin varmistaen suomalaisten asennusten yhteensopivuus ja
turvallisuus myös Euroopan tasolla.
Talviolosuhteet asettavat tiettyjä haasteita sähköturvallisuudelle ja sähköasennusten
toimivuudelle. Alhaiset lämpötilat, lumi, jää ja kosteus on otettava huomioon, jotta ne eivät
lisää vikojen ja tapaturmien riskiä.
Esimerkiksi kaapelivalmistajat määrittävät kaapeleilleen asennuksen aikaisen
minimilämpötilan. Kovalla pakkasella sähköjohtojen eristeet jäykistyvät ja haurastuvat,
mikä lisää kaapelin vaurioitumisen riskiä. Lisäksi asennuksissa tulee huomioida lumen ja
jään kertyminen, mikä voi aiheuttaa mekaanista rasitusta ja pahimmillaan johtaa
rakenteiden rikkoutumiseen tai johtojen irtoamiseen.
Kosteus ja lämpötilavaihtelut lisäävät kondensoitumista ulos sijoitetuissa sähkölaitteissa ja
sähkökeskuksissa. Tämä voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Ulkotilojen
sähköasennuksien tulee olla oikein suojattuja ja kotelointiluokiltaan tarkoitukseen
soveltuvia.
Talvella sähkölämmitysten ja muiden suuritehoisten laitteiden käyttö kasvaa, mikä
kuormittaa sähköverkkoa ja asennuksia. Siksi väärin tehdyt mitoitukset ilmenevät usein
juuri talviaikaan. Väärin tehdyt mitoitukset ilmenevät pääasiassa kaapeleiden tai keskusten
kuumentumisena, mikä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa paloriskin. Suomestakin
löytyy useita surullisia esimerkkejä kuolemiin johtaneista tulipaloista, jotka olisi voitu
välttää asennusohjeita ja määräyksiä noudattamalla.
Käytännön arjessa voi olla kova paine poiketa ohjeista, esimerkiksi jos liian kylmä sää
estäisi sähkötyön tekemisen sille varattuna ajankohtana.
On siis lainsäädännöstä johtuvan pakon lisäksi monta hyvää syytä ottaa sähköturvallisuus
vakavasti ja noudattaa standardissa esitettyjä määräyksiä, käyttää säänkestäviä ja
määräysten mukaisia materiaaleja, huolehtia asennusten oikeasta suojauksesta sekä
noudattaa valmistajien antamia asennusohjeita, koska pahimmassa tapauksessa
poikkeamisella voi olla todella ikävät ja kauaskantoiset seuraukset.
Simo Sorvoja
Projektipäällikkö, sähkösuunnittelu


